3/11/2015

FIRST KPOP CONCERT

Olen tuossa marraskuusta lähtien vähän niin kuin hurahtanut Kpop:iin, elikkäs Korealaiseen populaarimusiikkiin. Oma elämä kun on mennyt vähän ylös ja alas ja ympäri. Niin Kpoppi ja kaikki siihen liittyvä (ja siis siihen liittyy niin paljon kaikkea) on pitänyt mun ajatukset positiivisina.

En ala teitä kyllästyttämään kuinka löysin tämän ja tämän bändin. Koska oltais täällä vielä viikonkin päästä. Mutta olen kyllä niin iloinen että Haikyuu!! (anime/manga sarja) fani oli tehnyt loistavan soittolistan (click click) yhdelle animen hahmoista josta sitten törmäsin GOT7 ja siitä se (ajatus) sitten lähti! *Presidentti kahvi mainos musiikki soi taustalla*

Mulla kävi tosi onni tän mun uuden innostukseni kanssa kun bändi josta olin pikku hiljaa alkanut pitämään, päättikin vetää euroopan kiertueen. Helsinki löytyi päivistä ja  5 minuutin pohtimisella olinkin jo ostanut itselleni lipun keikalle.

En tiennyt yhtään mitä odottaa. Onneks suomen kpop fanikunta on hyvissä yhteyksissä, koska Facebookista löytyi tapahtumalle ryhmä jossa oli ohjeita ja niksejä jonottamiseen, lahjoijin ja kaikkeen mitä en edes itse tajunnut ajatella.  

Fanien järjestämä jonotus ei ollut minulle vieras asia, sen onnistuminen oli taas täysin vieras. Siksi olin niin positiivisesti yllättänyt kun tämä jono onnistui niin hyvin. Saavuin paikalle puoli kaksi ja pääsin numeroksi 569. Jonojen tarkastus oli noin 1,5-2 tunnin välein jolloin ihmiset kerääntyivät paikalle ja rakensivat jonot lukujen mukaan! Ja kaikki olivat niin ystävällisiä yrittäen auttaa ihmisiä löytämään paikkansa. Viimeisen tarkistuksen jälkeen joka oli tuntia ennen ovien avautumista, ihmisten piti jäädä paikoillensa tai menettäisivät paikkansa. 

Jonottaminen oli minulle jo niin upeaa, koska siinä nyt olin ihmisten kanssa jotka tiesivät kappaleet joita olin yksin kuunellut ja jopa osasivat tanssia niihin! Oloni oli niin kotoisa näiden tuntemattomien ihmisten kanssa. Minulla ei ole ollut pitkään aikaan näin mielyttävä olo muiden ihmisten kanssa.

Itse keikka oli yli odotusten, vaikka pari lempi kappaletta jäi settilistalta pois, ei se menoa hidastanut. Monet suomalaiset mediat (lue: yksi) kirjoittivat että konsertti oli enemänkin fanitapaaminen. Totta tuo on, koska pojat vetivät pari biisiä ja sitten puhuivat ja vastasivat ennalta lähetettyihin kysymyksiin. Taas pari biisiä, super fanit pääsivät lavalle serenoitavaksi (t_t), parin kappaleen esitys ja  jälleen vastauksia ja tehtäviä jota fanit olivat lähettäneet. Tälläisiä keikkoja kutsutaan enemmänkin showcaseksi.

Block B:n pojat vaikuttivat pitävän suomalaisesta yleisöstä ja olivat ehkä hiukan yllättyneitä kuinka kova ääni meistä lähti. Keikan loistava onnistuminen levisi nopeasti maailmanlaajuisille kpop sivuille jossa kehuttiin suomalaista vastaanottoa. Myöskin pari pienempää juttua ihan korealaisessa media, taidetttiin uutisiinkin päästä?



Tässä vielä minun ottamaa materiaalia keikalta. Minkäänlaisia kameroita ei saanut tuoda keikalle, joten joudutte kestämään iphone laatua. (Toivottavasti jaksaisin päivitellä jatkossa vähän enemmän)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti